keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kevätloma 2011, keskiviikko

Keskiviikko 20.4.

Kylmä pakkasaamu. Kahvi tippumaan ja kissoille ruokaa. Kahvia koneeseen ja pikainen sanomalehdenluku. Heti aamupäivästä vierailulle äitini luo Papan ja Jiin kanssa ja sieltä suoraan sukulaisiin maalle. Jo matkalla sinne alkoi sataa ja satoikin sitten koko päivän. Pääsiäissiivous on edelleen vaiheessa, kun pölytkin ovat vielä pyyhkimättä.






Kyläpaikassa juotiin ensin kahvit ja sen jälkeen Papa selvitti serkkupojan tietokoneessa jonkun merkistön koodaukseen liittyvän häiriön. Vaihdettiin isäntäväen kanssa kuulumisia ja rupateltiin niitä näitä. Syötiin siinä vielä hirvipaistit ja sitten pitikin jo lähteä pois, koska Jiin piti ehtiä saunavuorolleen kotiinsa. Tulomatkalla satoi edelleen. J leikki uuden kännykkänsä navigaattorilla, kun Papa ajoi ja minä virkkasin noita tällä hetkellä taas niin muodikkaita isoäidin neliöitä.







  Tullessa Papa pudotti minut jo kaupalle aloittelemaan ostoksia ja vei Jiin kotiin. Ehdin tehdä suurimman osan ostoksista jo ennen kuin Papakin lopulta tuli ruuhkaiseen kauppaan. Kotona purettiin kauppakassit ja ryhdyttiin tekemättömien töiden kimppuun. Pahasti on Pääsiäisen laitto vaiheessa edelleen, vaikka Pääsiäiskissa jo nostettiinkin pöydälle. Ei vaineskaan; kyllä se sinne ihan itse nousi!



Tänään oli aika hyvä huilipäivä, mutta kostautui heti illalla kotityökiireinä. Huominen päivä menee siellä tyttären luona kaupunkiasioita hoidellessa ja Pääsiäisen menoliikenteestä johtuen olemme kotona todennäköisesti  vasta myöhään illalla. Pitkäperjainako ne pölyt sitten pyyhitään, häh?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti