tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kevätloma 2011, tiistai

Tiistai 19.4.

Suunnitelma tyttären luona käynnistä muuttuikin tältä päivältä torstaille, joten tässä onkin nyt uusi ihana lomapäivä kotosalla aluillaan. Aurinko paistaa ja linnut laulavat. Mikä loistava ulkoiluilma lomalaisille! Siispä tänään tuuliseen säähän pahoinpideltäväksi joutuvat kaikki taloutemme matot, nuo materiaalista riippuen enemmän tai vähemmän ahneet kissankarvan (ja muunkin) kerääjät.
Mokomia piiskatessa jouduimme muuten toteamaan senkin, että tähän aikaan keväästä pölyn määrä on todella hälyttävä muuallakin kuin kaduilla, vaikkei se kuvassa näykään.


Sinne jätettiin hakatut matot kylmästi ja tunteettomasti koko päiväksi tuulettumaan ja siirryttiin itse mukavasti takaisin sisätiloihin. Papa alkoi käskyttää imuria lattioiden kimppuun ja jahka ne oli tehty karvattomiksi ja roskattomiksi, alkoi niiden armottoman tarmokas moppaus (Papahan se taas puikoissa)!











A vot, kylläpä kiilsivät pestyt lattiat! Melkein olisi voinut kuvaansa niissä peilata, mutta se nyt ei kannata meikäläisten pärställä muutenkaan. Sitten olikin jo kissanhiekan vaihdon aika! Kolmen sisäkissan taloudessa kun ei kovin monta päivää vaihdotta selvitä. Onneksi imurikin oli vielä esillä, sillä aina käy niin, että juuri kun hiekka on vaihdettu, joku kissoista on jo tulossa "korkkaamaan" sen ja olipa se niistä kuka tahansa, peittämisen seurauksena lattialla on taas joko enemmän tai vähemmän hiekkaa. Vessa tuli pestyä siinä kissanhiekan vaihdon jatkeena, mutta pölyjen pyyhintä siirtyi huomiselle, koska eilen saunassakäynnin yhteydessä ilmeisesti lahoamisen seurauksena hajonneen saunajakkaran korjaus luokiteltiin kiireellisemmäksi.







Tässähän sitä on taas kohta yksi lomapäivä lusittu. Jotenkin tuntuu, että se rentoutuminen ei olisi ihan täydellisesti onnistunut...Mutta eipä hätää. Huomenna mennään sukuloimaan maaseudulle; ihan toiselle paikkakunnalle asti. Tiedossa pelkkää lepoa...:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti