torstai 25. elokuuta 2011

Kreikka, Kreeta, Agii Apostoli, 2011 osa 4

25.8.2011


Unta ei tarvinnut varsinaisesti etsiä ja aamulla, kun heräsin, kello näytti melkein yhdeksää. Aamukahvin jälkeen lähdettiin taas köpöttelemään (tai siis minä köpöttelin)kohti rantaa.


Rannan parkkipaikalla näimme jo ensimmäiset aikaisemmin tulleet uupuneet tupakoitsijat ja tupakoimattomatkin.



Varjon alla tässä taas istuskelen ja kirjoittelen. Papa lähti tutkimaan rannan toisessa päässä näkyvää pikku kappelia ja mm. tällaista hän oli siellä kappelin nurkalla nähnyt.


Nyt Papa tuossa vieressä taitaa olla vaipumassa uneen ensimmäistä kertaa tänään (sitä voi tapahtua lukuisia kertoja yhden rantapäivän aikana).

 
Tänä iltana ajattelimme lähteä Haniaan vielä ostoksille ja syömään. Kauppahallissa ehkä käymme uudestaan ja "Nahkakatukin" olisi kiva löytää, minä kun myin kirpparilla ennen lähtöämme kaikki talvilaukkuni, joten tarvitsisin uuden laukun. Hanian satamassa on Zepos-niminen näköalaravintola, jota olen suunnitellut meidän illallispaikaksemme. Tarkoitus on kulkea matkat bussilla, mutta saa nähdä, kuinka käy. Edellisen kerran, kun bussiin yritimme, se ei pysähtynyt meidän pysäkillämme lainkaan, koska oli täpösen täynnä. Tosin taksikyytikin maksaa vain 8 €, joten taksilla sitten, jos ei bussilla päästä.
Hotellistamme Nontasista sen verran, että luokitukseltaan se on kolmen tähden hotelli, mutta itse en sille niin monta tähteä antaisi. Onhan se tosin ilmeisesti melko uusi, mutta varustukseltaan kovin vaatimaton. Miinusta se jo mainittu noro, joka hoitaa suihkun virkaa. En ymmärrä, miten koko kylpyhuone voi kuitenkin lainehtia norossa käynnin jälkeen. Siis iholle sitä vettä ei riitä, mutta lattialle melkein nilkkoihin asti, kummallista! Vaikuttaa siltä, että vaikka siivous on kuusi kertaa viikossa, esim. lattioita ei pyyhitä joka päivä. Ainakin tuntuu, että hiekkaa on lattialla päivä päivältä enemmän. Miinusta myös vaatimaton varustelu; esim. ouzolaseja ja veitsiä vain yksi ja kattiloissa yksi viiden litran ja yksi puolen litran kattila, ei välikokoja. Edelleen kahvikannu ja suodatin on, mutta ei kahvinkeitintä jne. Plussaa sen sijaan tilavasta yksiöstä, kauniista uima-allasalueesta ja ystävällisestä henkilökunnasta. Hotelli on todella edullinen, joten mitään luksusta emme odottaneetkaan. Ihan OK, jos haluaa halvan majoituksen eikä odota huoneistolta liikoja.
Rannalta hotellille mennessä pysähtelimme yhtenään ihastelemaan paikallista kasvillisuutta  ja etenkin ihania kukkia. Mama niin haluaisi niitä hibiscuksia ynnä muita komistuksia omaankin puutarhaansa, mutta kun se talvi on meillä Suomessa you know what, niin eihän täkäläisillä kasveilla olisi mitään mahdollisuutta selvitä, huoh! 




Entäs sitten ne limoviikuna-ja fiikuspuut sekä puurunkoiset pelargoniat ym.! Meikäläiset on tosi mitättömiä kooltaan näihin verrattuna.
Autoilureissulla Lidlistä haettuja ruokatarvikkeita olisi vielä jäljellä vaikka toiseksikin viikoksi, vaan kun lomaa ei ole viikkoa enempää. No, otetaan mukaan se, mikä laukkuihin mahtuu ja heitetään loput roskiin (on kyllä ruoan tuhlausta, mutta ei voi mitään).
lllalla yritettiin taas bussilla Haniaan, mutta samoin kävi kuin edelliselläkin kerralla. Täysi bussi hurautti pysähtymättä ohi, joten otettiin lennosta taksi. Kauppahalliin oli taas kaipuu, joten sinne ensin. Sieltä tarttui mukaan oliiviöljyä, mausteita, Spiderman-paita eräälle tietylle pikkupojalle, rakia ja kissa-aiheinen kassi. Papa jäi suustaan kiinni rakia myyneen rouvan kanssa ja sai kuulla mm. sen, että rakin valmistus ilmeisesti loppuu ensi vuonna. Siellä törmättiin myös samalla lennolla kanssamme tulleeseen Papan työkaveriin perheineen ja vaihdettiin lomakuulumiset.

Katunäkymää kaupungista illalla




Sitten höyryttiin "Nahkakadulle" minulle sitä laukkua etsimään ja valinnanvaraahan siellä riitti. Lopulta löytyikin mieluinen laukku ja Papakin löysi itselleen uuden vyön. Kaupat tehtiin, koska hinta oli hyvä  ja alennustakin saatiin 10 %. Janoisina suunnistimme seuraavaksi kohti satamaa ja kuppiloita. Kylmä olut helpotti oloa heti ja oluiden kera tuotu kupillinen pähkinöitä karkotti aluillaan olleen pikkunälän. Niinpä päätimmekin jättää varsinaisen iltaruokailun väliin ja söimme poislähtiessä vain gyros pitat katukuppilassa.

 

Viimeisillä voimillani vielä  könysin huonoilla jaloillani loivaan ylämäkeen taksiasemalle Papan perässä. Hurautettiin hotellille ja purettiin ostokset kasseista. Perjantaina niitä täytyy jo alkaa sovitella matkalaukkuihin ja muutenkin tehdä jonkinlainen alustava pakkaus. Illan päätteeksi otettiin vielä lasilliset paikallista valkoviiniä, joka maksoi 2 € ja risat. Hinta/laatusuhde oli oikein hyvä. Väsymys vaati veronsa ja ennen puolta yötä oltiinkin  jo unten mailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti