perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kolmas kertako toden sanoo?

Matkakuumetta pukkaa! Jo kolmannen kerran on meillä siis matka varattuna Gran Canarialle, tällä kertaa pääsiäisen seutuun. Kaksi edellistä varausta on jouduttu perumaan eli emme ole siellä vielä koskaan käyneet.   Ensimmäisen kerran matka tyssäsi minun saamaani yllättävään leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon ja toisen kerran Papan tosi häijyksi äityneeseen iskiakseen. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään akuuttia vaivaa, joka matkan estäisi ja Papan kihtikin on laantunut trooppisesta hurrikaanista tavalliseksi suomalaiseksi ukonilmaksi. Jokohan tällä kertaa pääsemme matkaan?

Mukavahan se olisi tuolla Maspalomasin dyyneillä pääsiäisenä kahden vanhan kampurajalan rahjustaa.

Hotellimme on huoneistohotelli "Oasis Maspalomas", luokitukseltaan **+, joten tiedossa ei ole mitään luksusmajoitusta, mutta jos hotellin esittely pitää paikkansa, on se meidän tarpeisiimme juuri sopiva. Toisin sanoen ranta lähellä, keskusta lähellä ja bussipysäkkikin (meikäläisellekin) kävelyetäisyydellä. Tarkoitus on toki autokin vuokrata muutamaksi päiväksi, mutta esim. Las Palmasissahan voi käydä bussillakin. Huoneistohotellissa on se hyvä puoli, että aamiaista ja muutakin safkaa voi laitella itse ja siihen aikaan kun haluaa eikä ole sidottu olemaan hotellilla hotellin ruoka-aikoina.
Ei tässä vieläkään kannata hirveästi lähtöä hehkuttaa, mutta toistaiseksi näyttää ihan lupaavalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti